Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

perjantai 16. toukokuuta 2014

Ultraajasta turistimatkoille viikonloppuna.

Vatsataudin kourissa

Pari valvottua yötä tällä viikolla ja toistaiseksi vielä toipilaana vatsataudista -joka kyllä tyhjensi miehen totaalisesti - johtivat päätökseen lyhentää viikonlopun juoksumatkaa. Tarkoitus oli osallistua 53 km matkalle, mutta edelleen vointi on sellainen, ettei kyseiselle matkalle ole järkevää lähteä.
Onneksi tapahtumassa on myös FunRun -sarja, jossa on mahdollisuuksia patikoida tai juosta lyhyempiä matkoja, aina 36 kilometriin saakka.

Harmitaahan se 53:n peruuntuminen omalla kohdalla, sillä se on ollut syksystä asti tähtäimessä ja viimeisen parin viikon harjoittelutkin on tähdänneet lauantain kisaan. Aina ei voi kuitenkaan valita, milloin se tauti pukkaa päälle, joten on mentävä sillä, mitä annetaan.

Kuva Rukan kelikamerasta 16.5.2014 klo 10 eli vuorokausi ennen 53 km starttia.

Lähdetään siis matkaan huoltojoukkoja täydentäen ja samalla käydään nautiskelemassa omana treeninä lyhyempiä matkoja. Koska lyhyemmät matkat pyörivät rukan ympäristössä ja kelikameran mukaan siellä näyttäis olevan vielä lunta mukavasti, niin nastat taitavat olla kova sana lauantain "retkellä".

Sporttista viikonloppua kaikille!

T: Lasse



sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kohti Karhunkierroksen ultrajuoksua.

Ultra lähestyy

Vajaa viikko aikaa Nuts Karhunkierrokselle. 53 kilometriä lunta ja loskaa tiedossa, joten helpolla ei todennäköisesti päästä. Korkeuserojakin on luvassa.

Viime viikkojen treenit ovat tähdänneet hyvin pitkälle Karhunkierroksen juoksuun, sillä onhan se koetuksena aikamoinen. Isompia tavoitteita maaliin pääsyn lisäksi ei ole, mutta jos alle 7 tunnin pääsen, niin varmasti voi olla tyytyväinen. Aikarajahan on 10 tuntia, josta pitänee kyllä selvitä ihan kohtuudella.

Karhunkierroksen reittikartta. Isot rispektit tosi ultraajille, jotka aikovat juosta 160 km.

Viimeisinä valmistautumistreeneinä tein maastossa puolipitkän juoksun 20 km ala -pk:ta ja siihen 2 km puolimaratonin kisavauhtista päälle. Itsellä kyseinen harjoitus toimii hyvänä avaavana harjoituksena, varsinkin kun malttaa pitää vauhdin kurissa. Parin huilipäivän jälkeen jalkojen ravistelua 6 x 1 km reippailla vedoilla ja huomenna hierontaa päälle.

Ironman 2015 projekti etenee muutoin ihan suunnitelman mukaan. Kun aikaa on vielä niin paljon, voi tässä vaiheessa ottaa hieman rennommin lajivalikoiman suhteen ja silti viedä täydenmatkan ominaisuuksia  eteenpäin. Karhunkierroksen jälkeen on tarkoitus pitää 4 - 5 viikon mittainen voimapainotteinen jakso. Fillarilla lajivoimaa sekä puntilla jerkkua reisiin. Sen jälkeen alkaa valmistautumisjakso Joroisille, joka onkin kesän ainut "puolivakavasti" otettava triathlonkisa meikäläisen kalenterissa.
Kuten aiemmin mainittua, tämä kesä edistetään meneillään olevaa projektia ja kisat täydentävät muutoin harjoituskalenteria sekä tietenkin myös kokemusta :)

Mukavaa äitienpäivää ja tsemppiä treeneihin!

T: Lasse