Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

torstai 26. syyskuuta 2013

Kiire! R.I.P.

Tositarina kiireestä

Muutama vuosi sitten olimme viettämässä lähipiirin kanssa sunnuntai-iltapäivää kotonamme. Olimme aiemmin päivällä hakeneet yhden läheisistä hänen kotoaan meille kyläilemään, sillä hän ei omistanut ajokorttia, keski-iästään huolimatta.

Ilta alkoi hämärtämään ja tuli aika, jolloin vieraamme kaipaili jo kotiinsa. Niinpä päätimme ajaa hänet kotiin, kuten olimme luvanneet. 
Lähestyessämme määränpäätä, muistin meidän aiemmin ajaneen kahta eri reittiä hänen luokseen. Niinpä ajatuksissani kysäisin vieraaltamme, kumpi reiteistä olisi nopein. Kaupungin läpi vai kiertotietä. Tarkoitukseni ei tietenkään ollut päästä vieraastamme mahdollisimman nopeasti eroon, vaan ehkäpä ajatusmaailmani oli syöpynyt jo kiireen kulttuurista ja siitä spontaani, tavoitteellinen kysymys.

Läheisemme vastaukseen kiteytyy viesti, jota todennäköisesti tulen kantamaan koko loppuelämäni. Vaikka en ollut tarkalleen ottaen tietoinen hänen työelämänsä hektisyydestään, niin vastaus iski tajuntaan kuin giljotiini kaulavaltimoon:

"Ihan sama. Vituttaa tämä jatkuva kiire ja ajan optimoiminen!", oli läheisemme vastaus.

Olin vastauksesta niin häkeltynyt, etten muista koko loppumatkasta mitään muuta, kuin kyseisen kommentin. 
Kotona kelasin mielessäni, mistä moinen reaktio johtui ja jäin puimaan asiaa mielessäni. Puhuimme varmaan aiheesta kotonakin, mutten muista mitä ja mihin päätelmät johtivat. 

Kului päivä, ehkä pari. Soittoyrityksiä, kymmeniä tai satoja. Läheistämme ei saada kiinni. Puhelin lakkasi vastaanottomasta yhteyttä. Käyntejä kotona ja työpaikalla, mutta miestä ei näy missään. Oli aika ottaa yhteyttä viranomaisiin.
Satuimme tuntemaan poliisin, joka teki työtään ruumiskoiran kanssa. Niinpä useita iltoja työpäivän jälkeen - ja keskenkin - perustimme etsintä partioita niiden vihjeiden ja johtolankojen perusteella, jotka oli saatavilla. Muistan kuinka pimeinä ja sateisina iltoina kahlasimme vaatteet märkinä pitkin rantaheinikoita ja kivikoita.

Etsintöjä jatkui muutamia päiviä, kunnes läheisemme löytyi. Vedestä, oman pojan löytämänä. Mitään ei tietenkään ollut tehtävissä ja painajaisista pahin oli käynyt toteen. Kaikki surun murtamina.

Vaikkei kuolinsyy minulle koskaan selvinnytkään, niin perinnöksi jäi läheisemme viimeiset sanat: "Ihan sama. Vituttaa tämä jatkuva kiire ja ajan optimoiminen!". 
Tuntuu rankalta ajatella, että ihminen joutui viimeisinä päivinään kantamaan kyseisiä ajatuksia mukanaan. Yhtä pelottavalta tuntuu ajatella, mihin kiireen johtama ajatussaaste saa yhteiskunnan ajautumaan. 

Jokaisen elämässä on käännekohtia, jotka vaikuttavat jokapäiväisiin ajatuksiin sekä arjen valintoihin. Kohdallani suhtautuminen kiireeseen, saati kiireen lietsominen ympäröiviin ihmisiin, saivat aivan uuden paino-arvon läheisemme viimeisenä minulle lausutussa lauseessa: "Ihan sama. Vituttaa tämä jatkuva kiire ja ajan optimoiminen!"

Maksimi on harvoin optimi.

T: Lasse


13 kommenttia:

  1. Antoi ajattelemisen aihetta. Kiitos!

    VastaaPoista
  2. Voi ei, kenenkään viimeiset sanat eivät saisi olla noin negatiivisia :( Otan osaa!

    Onneksi nykyään (ainakin joissain paikoissa) kirjoitetaan omasta jaksamisesta, itsensä kuuntelemisesta jne. Mutta tuntuu silti, että liian moni arkipäivä menee kuin huomaamatta ohi ja viikonloppuna sitten miettii, mitä seuraavalla viikolla pitäisi tehdä, eikä muistakaan "elää hetkessä". Itse haluaisin sen taidon, että osaisin ottaa itselleni riittävästi aikaa rentoutumiseen ja henkiseen hyvinvointiin. Fyysinen puoli on jo onneksi kunnossa, ehkä lihashuoltoa voisi kyllä lisätä.

    Kiitos tästä postauksesta, nyt siis tiedän, mitä lisään kalenteriini joka viikolle. Kumpa joku olisi kertonut sen sinunkin läheisellesi vielä hänen ollessaan elossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fyysinen hyvinvointi täydentää hyvin psyykkistä hyvinvointia ja hetkessä eläminen on nimenomaan harjoittelun tulos. Aika oleellinen taito, jota itse kunkin on hyvä harjoittaa.

      Parhautta viikonloppuun!

      T: Lasse

      Poista
  3. Huh. Kiitos Lasse, kun jaoit tämän melko henkilökohtaisen opetuksen... Hiljaiseksi vetää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Hanna! Mielelläni teen sen, koska tiedän, että kokemuksien jakaminen antaa aidosti ajateltavaa arkeen.

      Rentoa viikonloppua Hanna!

      T: Lasse

      Poista
  4. Niinpä. Minä myös kyllästyin jatkuvaan kiireeseen, oman ajan sekä perheen yhteisen ajan puutteeseen ja lasten hoputtamiseen aina jonnekin. Sydän hakkasi koko ajan ylikierroksilla, koska koko ajan piti miettiä mihin seuraavaksi, kuka, mitä ,minne, milloin jne..Argggg! Tänä syksynä eteeni tuli mahdollisuus olla kotona ja eipä kyllä tarvinnut miettiä kahta kertaa.

    Olo on niiiiin onnellinen, tasapainoinen, ehjä. Välillä tuntuu, että onko tämä edes totta. Nautin suuresti, ja kyllä, perhe myös. Lasten suusta tulee spontaanista: "äiti, on ihanaa kun olet kotona <3. Meillä on aivan erilailla aikaa, kiire on väistänyt ja jokainen ehtii kertoa kuulumiset, että niihin ehtii oikeasti paneutua. Rauha ja hyväntuulisuus huokuvat talossa.

    Nämä ovat niitä oman arjen valintoja ja minä ( tai siis tietenkin me, koko perhe) olemme enemmän kuin tyytyväisiä tähän ratkaisuun.Toki tämä kotiäidin-elämä ei jatku loputtomiin, mutta NYT elän just tässä ja olen superhyper- onnellinen <3!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rispektit Outi Sinulle, sillä olet tehnyt rohkean päätöksen kuunnella "sydämen ääntä" :)
      Nauti ja fiilistele ajasta, jota rahalla ei pysty korvaamaan. Ja lasten suustahan se "totuus" kuullaan, joten olet varmasti oikealla tiellä.

      Sporttia viikonloppuun!

      T: Lasse

      Poista
  5. Vähän paradoksiakin tässä, ilman mitään optimointia syntyy kiirettä. Mutta liika kiire se on kyllä, josta monen pitäisi päästä eroon ja pystyä antamaan aikaa läheisille ja itselle, ettei näin kävisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Olisiko tässä se negatiivinen oravanpyörä, että kun ensin työelämä tekee arjestamme hektisen, se johtaa siihen, että olemme parhaimmillamme työssä ja heikoimpia vapaa-ajalla. Heikko "suoriutuminen" vapaa-ajalle siirtyy taas liialliseen yrittämiseen työssä?

      Tsemppiä ja sporttia viikonloppuun!

      T: Lasse

      Poista
  6. Otan osaa! Hyvä kirjoitus, antaa ajattelemisen aihetta!

    Läheisesi kommentti on kyllä varmaan monenkin ihmisen huulilla. Tuntuu välillä, että kiire on jotenkin hienoa. Jos ei ole kiire, ei ole tärkeä. Naurettavaltahan se tuntuu, mutta on niin totta monen kohdalla. Toisaalta itseäni kritisoidaan usein sen takia, että mulla on paljon tekemistä ja menoja enkä muiden mielestä käytä aikaani hyvin (eli notku heidän kanssaan humputtelemassa tms). Pidän oman pääni ja kestän muiden kommentit. Nautin työstäni, treenaamisesta ja opinnoista jotka yritän suorittaa loppuun hiljalleen. Ei mulla ole kiirettä, vaikka usean mielestä onkin. Mulla on just sopivasti vapaa-aikaa mun tarpeisiin. Olen entinen työnarkomaani. Tajuttuani ettei työ tuo minulle onnea ja että jaksan paremmin kun huolehdin omasta hyvinvoinnistani olen tullut onnellisemmaksi kuin koskaan. Ehkä siihen vaikuttaa myös parisuhteen hyvä tila :) ja se, että rakastaa itseään ja huolehtii itsestään.

    Tsemppiä syksyyn!!

    VastaaPoista
  7. Hei.

    Pysäyttävä kirjoitus jonka linkitin omille sivuille.

    Vaikka elämä on jo paljon opettanut ja osaa jarruttaa niin arki meinaa välillä saada yliotteen.... Jarrutan taas.

    Mukavaa viikkoa

    Mira

    VastaaPoista
  8. Hei Mira.

    Arki on usein samaan aikaa kaasun ja jarrun painamista yhtäaikaa. Tai vuorotellen. Hyvä kuitenkin pysähtyä välillä nautiskelemaan arjesta suorittamisen sijaan.

    Mukavia treenejä sinulle!

    - Lasse

    VastaaPoista