Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

tiistai 14. toukokuuta 2013

Buenos dias!

Eli hyvää huomenta!

Aamu-uinti suoritettu. Kisarata kierretty kertaalleen läpi. Kilpailussahan kierretään kaksi kertaa 1.9 kilometrin rata ympäri. Tänään olimme rannalla ajoissa ja starttasimme aalloille klo 7.00.

Aamu oli vielä pimeä kun lähdimme kävelemään majapaikasta rannalle. Lämpömittari näytti + 14 astetta, eli aika viileä aamu. Majapaikasta menee noin 15- 20 minuuttia kävellessä ja vaikka kämpiltä lähtiessä oli pimeää, niin rannalla oli jo valoisaa sen verran, että poijut erottuivat ja uskalsi lähteä uimaan.

Uintireitti on neliön mallinen, joten käännöksiä tulee muutamia reitin varrella. Osa poijuista oli kirkkaita, jotka huonosti erottuivat merenpinnalta. Edellä menevät uimarit nostavat lisäksi kirkasta vettä ilmaan, joka vaikeuttaa entisestään poijujen löytymistä. Suunnistustaidot ovat osa tätä lajia.

Iltapäivällä lähdemme vastaan huoltojoukkojamme kentälle ja illalla on luvassa vielä toinen harjoitus. Eilen illalla teimme vielä päivän päätteeksi puolen tunnin, reipasvauhtisen (5 min/km) lenkin juosten ennen iltatoimia.

Nyt aamun varsinaiselle aamupalalle.

Ironman terveisin,

Lasse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti