Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

tiistai 14. toukokuuta 2013

Triathlon; paljonko euroja projektini on nielaissut?


Olen saanut useita pyyntöjä kirjoittaa triathlon harrastuksestani eurojen näkökulmasta. Avaan omaa projektia mielelläni myös taloudellisesta näkökulmasta, sillä sehän on yksi osa koko projektin hallintaa. Tai hallitsemattomuutta :)

Tässä vaiheessa kuvia valitettavasti en saanut mukaan, sillä kirjoitan postausta Lanzarotelta ja täällä on niin hitaat yhteydet, että kuvien lataaminen on mahdotonta J Lisään kuvat palauttuani kotimantereelle.

Mistä olen lähtenyt liikkeelle?

Oma ensimmäinen triathlon kokemukseni on muistaakseni vuodelta 2003 (tai 2004). Osallistuin tuolloin Oulaisissa olevaan Piipsjärvi -triathloniin. Tuolloin varusteet olivat ns. aloittelevan kuntoilijan tasoa. Uinti-osuuden suoritin ilman märkäpukua, sillä sellaista en ollut investoinut sekä matka oli muistaakseni vain 200 - 300 metriä,joten sen käyttö ajankäytöllisesti ei olisi ollut edes järkevää.

Ensimmäinen pyöräni maantielle oli Tunturin Fitness -pyörä. Hintaa pyörällä oli tuolloin muistaakseni noin 700 euroa.


Triathlon kustannukset:
Lanzarote Ironman:
Ennen välinekustannuksia Lanzan projektiin liittyen listaan hieman muita kustannuksia joita, reissuun liittyi. 
Osallistumismaksu: 420 euroa
Lentoliput (menopaluu): 1000 euroa (sesonkikauden ulkopuolella lentoja on huonosti saatavilla. 
Majoitus: 200 euroa / henkilö / viikko (aamiaisella)
Pyörän kuljetus: noin 150 euroa
Auton vuokra: noin 100 euroa / viikko
Muut kulut: noin 50 euroa (päivälisenssi, pastapartyt, yms)

Case Lanza: kulut yhteensä: n. 2000 euroa

Pyöräily:
Triathlon pyöränä löytyy tallista (tässä tapauksessa sängyn vierestä :) ) Cannondale Slice -vuosimallia 2011. Pyörä on suunniteltu triathlon -ja aika-ajo käyttöön.

Hinta uutena perusvarusteineen: noin 2500 euroa


-juomapullo

Juomapullothan peruspulloina ovat edukkaita (useimmat käyttävät alle 10 euron pulloja). Sen sijaan erikoispullot maksavat hieman enemmän. Minulla käytössä oleva Aquacell (Design Profile)
juomapullo kiinnitysosineen maksoi 45 euroa.

- renkaat
Renkaita menee vuodessa ajetuista kilometreistä, tuurista sekä omasta renkaanvaihtotaidosta riippuen muutamia. Jos mitään ihmeempiä ei satu, niin 1 -2 päälyrenkaat sekä noin 5 vararengasta on hyvä varata vuosibudjettiin.
 - päällysrenkaat X 2 (on yksi pari) = n. 100 euroa / vuosi
 - sisuskumit X 5 = noin 40 - 50 euroa / vuosi

Vanteet / kiekot: Triathlonisti, joka haluaa tuunata pyörää ja haluaa ulkopuolista vauhtia pyörään, niin kiekoilla saa vauhtia lisättyä 1- 3 km/h. Keskivertokiekot (pari) maksaa noin 1000 - 1500 euroa. Itse en ole raskinut vielä panostaa, enkä ole vielä nähnyt järkeväksikään, sillä omaa kuntoa parantamalla on irroitettavissa vielä paljon lisää vauhtia.

- kypärä
Kypärä on pakollinen varuste pyöräilyosuudella. Itse arvostan kypärässä sen istuvuutta, keveyttä sekä hyviä kiinnitysmekanismeja. Omaa päätäni suojaa Giron -kypärä, joka on hintava, mutta istuu hyvin. Käytännössä kypärään kannattaa alussa panostaa noin 100 euroa. 
Oman kypäräni ovh: 190 euroa

- ajolasit
Pyöräilylasiksi kannattaa valita yhdistelmälasit, joilla voi sekä ajaa fillaria, että juosta. Käytännössä homma toimii jo ihan 30 - 60 euron laseilla, joten omaisuutta ei kannata tuhlata laseihin. Lasit ovat kuitenkin välttämättömät ja jo silmien suojausten kannalta erittäin tarpeelliset. Itselläni on noin 70 euron lasit.

Hinta: 30 - 100 euroa.


- Triathlon-asu

Triathlon asun olen tilannut seuramme (OTC) kautta. Massatilauksena ja seuran sponsoroimana kaksi-osaiselle asulle hintaa tulee noin 100 euroa. Lisäksi minulla on toinen, yhtenäinen asu treeniasuna 
(hinta noin 100 euroa)


- kengät
Pyöräilykenkänä minulla on erittäin kevyet (taitaa olla euroopan, jos ei maailman yhden keveimmistä) kengät tarrakiinnityksellä. Kengät ovat ennenkaikkea triathloniin suunniteltu, sillä ne ovat ilmavat, keveät ja nopeat riisua sekä pukea. Pohja on hiilikuitua ja siten jäykkä, mutta muutoin kenkä on materiaaliltaan joustava.


Hinta: 250 euroa


- kengänsuojukset
Pyöräilykengän suojukset ovat aivan ehdottomat. Kengänsuojukset suojaavat sekä kenkiä, että jalkoja kosteudelta sekä viimalta. Kengänsuojuksia saa noin 20 - 30 eurolla ja suosittelen ne hankittavaksi.

Hinta: noin 30 euroa (vuodessa menee yleensä yhdet suojat. Toiset on hyvä olla varalla jos lenkkeilet kesällä tiheästi)



Talvipyöräily

- Cyclocross
Talvipyöräily ulkona ei tietenkään onnistu maantiepyörällä. Talvikelejä varten tallista löytyy Bianchin cyclocross pyörä. Ajoasento on sama kuin maantiellä, mutta välitykset ovat maastopyörän ja harjoituskilpapyörän välillä. Talveksi rengasvalintana on nastarengas, jolla saa hyvän ajotuntuman ja pidon renkaan alle.

Pyörän hinta: 1000 euroa + renkaisiin vuodessa noin 200 euroa (sisä ja ulkokumit talvi ja kesäkäyttöön)

- Harjoitusvastus

Talvella triathlon ja maantiepyörään voi pitää ajotuntumaa hyvin yllä harjoitusrullalla, joka on pyörään kiinnitettävä tai irrallinen laite. Minulla on käytössä edullinen vastusrulla, johon pyörä kiinnitetään taka-akselista kiinni. Vastuksen säätäminen tapahtuu sekä pyörän omista vaihteista, että myös vastuslaitteessa olevasta vastussäätimestä. Vastuksena toimii magneettivastus.

Harjoitusvastuksen hinta: noin 200euroa (kalliimmat on noin 1500 euron paikkeilla ja halvimmat 100 euron pintaan)



Pyörälaukku (=pyöränkuljetuslaukku)
Pyörälaukkuja on myös monenlaisia. Itse olen lainannut pyörälaukkua, joten omaa en ole vielä hankkinut. Pyörälaukkuja on hieman huonosti kotimaassa myynnissä, joten valtaosa tilaa laukun ulkomailta verkkokauppa tavarana. Hinta pyörii 150 - 400 euron välissä. Alle 200 eurolla saa jo hyvän laukun.


Uinti:

Märkäpuku

Itselläni on märkäpukuna X-Terran noin 400 euron puku. Olen nähnyt, että puolimatka kisaillaan Bilteman 70 euron puvullakin, joten koko omaisuutta ei tarvitse välttämättä laittaa peliin. Oma pukuni on keskivertoa laadullisesti.

Hinta: 400 euroa


Uimalasit

Hinta: 49,00 euroa

Harjoituslaseina käytän hieman halvempia, noin 30 euron laseja. Uimalaseja on hyvä olla sekä halliin (2 kpl vuosi) sekä avoveteen (1-2 kpl/ vuosi)

Laseihin vuodessa noin 100 euroa.














Pullarit: 15 - 20 euroa

Räpylät: n. 30 euroa

Lättärit: n. 20 euroa


Juoksu


Juoksukengät

Juoksukenkiä minulta löytyy monenlaisia. On maantielle, on maastoon ja suunnistukseen. On kesälle ja talvelle. Nyt uusimmat triathlon -kilpailuihin hankkimat kengät ovat Asics Gel Kayano- kengät. Kenkiä menee 2 - 3 parit vuodessa (maantiejuoksuun)
Hinta: noin 200 euroa


Muut:
Valmennuskulut:
Mietin Lanzan projektin alussa pitkään, etsisinkö itselleni valmentajan. Käytännössä mielessä pyöri pari huippu valmentajaa, joilta tietäisin saavani sparrausta. Oma valmennustietämys on sillä tasolla, että perusasioita ei tarvitse alkaa harjoitteluun opettamaan vaan yli kymmenen vuoden valmennuskokemus sekä valmennuskoulutustausta riittää oman harjoittelun suunnitteluun. Toisaalta minua kiehtoi myös ajatus, että kuinka hyvin omilla opeilla pääsen tavoitteeseen. Itselläni on triathlon valmennettavia ja jos joku miettii valmennukseen liittyviä kuluja, niin kannattaa varautua noin 50 - 200 euron kuukausittaisiin valmennuskuluhin. (hinta riippuu kuinka usein fyysisesti tavataan sekä valmennuskokonaisuuden sisällöstä.


Sykemittari
Sykkeen, matkan -ja vauhdin mittaukseen käytän Polarin RCX5 -harjoitustietokonetta. Mittari on suunniteltu nimenomaan triathlon -tyyppiseen harjoitteluun.
Mittarin + ulkopuolisen gps -laitteen hinta on n. 400 euroa



Uimahallimaksut

Uimahallimaksuihin menee vuodessa noin 200 euroa. Ostan yleensä 50 kerran sarjakortin, jolloin yksittäisen kerran hinta on alhaisempi.


Seuran jäsenyys
Seuran jäsenyys on vuosittain edullinen ja tarpeellinen, sillä ainakin meidän seuran jäsenillä on hyvät etuudet sekä paljon kivaa yhteistoimintaa.
Seuran jäsenyys: 50 euroa

Kilpailumaksut
Kilpailumaksut vaihtelevat kilpailuittain paljon. Seuran omissa kisoissa ei useinkaan osallistumismaksua ole, mutta SM -tason kisoissa (kuten legendaarisissa Joroisten kisoissa) maksu on yleensä 80 - 100 euron luokkaa. Ulkoimailla kisat ovat usein tapahtumana isompia ja hintakin sen mukainen.

Eväät
Eväitä en sen kummemmin tässä hinnoittele, mutta määrältään runsas ja intsensiivinen harjoittelu asettaa myös erityisvaatimuksia ravitsemuksen suhteen. Lisäravinteet sekä ns. ylimääräinen ruoka lisää kuluja kuukaudessa yleensä muutamasta kympistä sataan euroon.

Matkustuskulut
Polttoaine on kallista ja kilometrejä tulee pelkästään harrastusten vuoksi tuhansia vuosittain. Kulut on riippuvaisia mm. siitä, matkustetaanko kimpassa ja millä matkustetaan. Tarkkaa laskentaa en ole esim. polttoainekuluista tehnyt, mutta satoja euroja vuodessa kuitenkin menee polttoaineeseen harrastuksen vuoksi.

Kattotelineet autoon

Pyörän kuljettaminen autolla on mahdotonta ilman erillistä telinettä. Niinpä itsekin hankin pyörään Thulen kattotelineet sekä pyöränkuljetukseen tarkoitetut lisätelineet. Kattotelineet sekä kahdelle pyörälle  omat telineet maksoivat yhteensä noin 400 euroa.

Summasummarum...

Näin jälkikäteen satsausten määrä tuntuu kovalta, mutta on hyvä muistaa, että valtaosa satsauksista on lähes ikuisia. Esimerkiksi pyörällä ajaa halutessaan seuraavat 20 vuotta, jos ei halua päivittää välillä pyörää. Kuluvia osia tulee toki aika-ajoin vaihtaa.

Tälläisiä ovat suunnilleen kulurakenteet olleet viimeisen parin vuoden aikana triathlon projektissani. Aika ja raha ovat siis myös triathlonistin vakikumppaneita J Tosin, jokainen euro tulee varmasti korkoineen tavalla tai toisella takaisin parempana terveytenä, jaksamisena, kokemuksina, suhdeverkostona, jne.

Sporttisin terveisin,

Lasse



2 kommenttia:

  1. Nopeasti laskettuna noin 9000. Ei tunnu kamalan paljolta, kun moni tavara kestää useamman vuoden ja tuolla määrällä saa siis sitä roinaa ihan kaikki paikat täyteen. Mahtavaa! :D

    VastaaPoista
  2. Ammattimies on aina ammattimies

    VastaaPoista