Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Blogi taas auki! Projektina Ironman Kalmar 2015

Koivet arkoina eilisen päivän 10 kilometrin testijuoksusta. Kevään ensimmäinen kova treeni, jossa kurjuutta maksimoitiin yli 20 minuuttia yhdessä harjoituksessa. Siirtymäkausi on ollut pitkä, sillä viime syksyn olkapää –episodin jälkeen harjoittelua on pikku hiljaa herätelty nousujohteisesti harjoitteluun taas totutellen joulusta asti.

Pikku hiljaa tosiaan, sillä eilinen 10 km testijuoksu räävittiin kasaan ajalla 44:37. Vuosi sitten tossu liikkui useamman minuutin nopeammin, joten matkaa viime vuotiseen Ironman –kuntoon on vielä. Positiivista oli kuitenkin se, että tavoitteeksi asettamani 45 minuuttia alittui ja juoksu pysyi teknisesti paketissa 7 km saakka.
Alkuvuosi on ollut kokonaiskuormituksen hallinnan aikaa. Nousukunto blogin puolella on ollut hiljaista ja syynä siihen on ollut 4 kirjaa, jotka tänä keväänä pärähtävät eetteriin.


Lisäksi heinäkuun lopussa toteutuva Kilimanjaro -projekti (www.afrikankatolle.blogspot.fi) on pitänyt miehiä kiireisenä, joten sitäkin odotellessa ja valmistellessa aika tuntuu kulkevan kuin siivillä :)


Tuleva päätavoite



Eilinen kisa avasi samalla seuraavan projektin, joka on Ironman 2015 ja näillä näkymin paikkana Kalmar. Sinne tähdätään ja aikatavoite siellä on alittaa 11 tuntia. 3 tuntia siis Lanzan ajasta pois. Vaatii töitä, mutta liian alhaisia tavoitteita on turha asettaa. Lanza meni varmistellen maaliin pääsyä ja kun lopussa jäi voimia niinkin paljon, uskon, että huomattavan paljon nopeammalla reitillä Kalmarissa tavoite on realistinen. 

Välitavoitteita Kalmaria ajatellen ovat ainakin heinäkuussa oleva Joroisten puolimatka. Syksyn ja ensi kevään välitavoitteet ovat vielä kalenteroimatta, mutta hyviä kisoja on varmasti tarjolla ympäri eurooppaa. 

Kevättä rinnassa ja tavoitteet mielessä painellaan menemään. Triathlon on lajina ottanut huikeita harppauksia eteenpäin, joten motivaatiota pitää yllä myös muiden triathleettien innostuneisuus.

Tsemppiä kaikille harjoitteluun!

T: Lasse