Kelit oli tällä viikolla viileät, sillä pakkasta oli -10 ja - 15 asteen välillä. Lisäksi kylmä tuuli, joka kuljetti kosteaa tykkilunta rinteiltä lisäsi kylmän tunnetta.
Ensimmäisenä päivänä hyppäsin suksille, tälle syksylle ensimmäistä kertaa. Ensilumen latu oli kerännyt sivakoijia useasta eri maasta. Norjasta, venäjältä, latviasta ja liettuasta oli ainakin edustusta. Monikulttuurinen kattaus näkyi kyllä myös latukäyttäytymisessä. Venakot ei juuri muita hiihtäjiä kunnioita ja norjalaiset parkkeeraavat sivakat keskellä latua.
Vajaan neljänkymmenen minuutin aikana sai ajatuksen leppoisasta peruskestävyysharjoituksesta unohtaa. Miestä ja naista lappoi ohi oikealta ja vasemmalta ja jäinen latupohja vei rentouden hiihtämisestä.
Mieleeni tuli kysymys siitä, mikä hiihtäjien tavoite kyseisen aamupäivän treenissä oikein oli? Selvää oli ainakin se, että ladulla oli niin paljon tungosta, että omaa vauhtia siellä ei kyllä kukaan pystynyt hiihtämään. Lisäksi latu oli niin jäässä, että rentoa ja teknistä hiihtoa tuskin pystyi toteuttamaan ainoastaan murto-osa.
Jäi jotenkin vaikutelma, että monelle on tärkeämpää saada päivittäiset harjoitusminuutit kasaan. Tärkeämpää taitaa olla se, että voi laittaa harjoituspäiväkirjaan merkinnän harjoituksen tultua tehdyksi. Ja jotta kaksi harjoitusta saa päivään tehtyä, niin ihan sama minkälaisissa olosohteissa ne tekee, kunhan tulee tehdyksi.
Latu oli päivisin hyvin rauhallinen. Tuolloin siellä ei kuitenkaan urheilijoita näkynyt. Ainoastaan kuntohiihtäjiä. Itse-asiassa, huvittavaa kyllä, kuntohiihtäjät pääsivät tekemään oman harjoituksensa laadukkaimmissa olosuhteissa kuin urheilijat. Rauhallisemmalla baanalla, jolloin pystyi tekemään harjoituksen omalla vauhdillaan sekä valitsemaan parhaat hiihtolinjat.
Itse lopetin sivakoinnin noin 40 minuutin kohdalla ja jatkoin treeniä juoksulenkillä. Illalla kävin tekemässä lyhyen saliharjoituksen, joten pari, omasta mielestä suht. laadukasta, treeniä mahtui päivään. Toisena päivänä jätin sivakoinnin suosiolla väliin ja tein pitkän harjoituksen sauvakävely -juoksuna. 3 tuntia latupohjia pitkin ja olosuhteet oli ihanteelliset. Latupohja oli kova, mutta vähäluminen.
Tänään olikin vapaapäivä treeneistä. Joskus on parasta pitää vapaapäivä silloin, kun lepäämiseen on oikeasti mahdollisuuksia.
 |
| Juomatauko suolla auringon laskiessa puiden taakse. |
Kaksi keskeisintä asiaa, mitä harjoituksellisesti jäi mieleen lumilomalta:
1) Kumpi on tärkeämpää: saada harjoitteet vain tehdyksi vai muuttaa mahdollisesti suunnitelmaa ja pyrkiä optimoimaan harjoituksen laatu?
Itse olen sitä mieltä, että parempi tehdä laadukas harjoitus vaikka sauvarinteessä kuin väkisellä puristaa harjoitus lumilla. Tai ainakin niin, että tekee hiihtoharjoituksen päivällä, jolloin tekniikkaan ja rentouteen voi oikeasti keskittyä.
2) Pitäisikö harjoittelusta nauttia?
Silmiin pistävää etenkin Levillä on se, että keväällä hiihdellessä lähes kaikki vastaantulijat moikkaavat tai vähintäänkin osoittavat hiihtämisen iloa. Syksyllä KUKAAN tuntematon ei moikkaa ladulla. Tai edes osoita hymyä ja iloa. Ladun sivussa olevat huoltajat tuntuvat olla selvästi leppoisammalla tuulella. Ollaanko me näin suorituskeskeisiä? Taidetaan olla.
Hyvää isäinpäivää huomiselle sunnuntaille!
T: Lasse
