Viimeisimmästä blogi -päivityksestä onkin vierähtänyt parisen viikkoa. Treenit, työt ja perhe ovat pitäneet aikataulun kiireisenä. Työrintamalla mm. treeniin painottuvan TV -sarjan kuvaukset, pojan ensimmäinen hoitoviikko ja keski tiukka harjoitusviikko ovat pitäneet huolen siitä, että kirjoitushommiin on jäänyt vähemmän aikaa. Niin paitsi, että perjantaina lähti uusimman kirjan oikoluku -versio taittoon ja painoon, joten näpyttely hommia on kyllä ollut ohjelmassa :)
Tällä viikolla on ollut hyviä harjoituksia:
Maantaina oli lepopäivä, koska viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa vatsataudissa. Se meni onneksi ohi yhdessä illassa.
Tiistaina oli ohjelmassa pyöräily - juoksu yhdistelmä harjoitus. 2h 20 minuuttia pyöräilyä ja päälle 40 minuuttia juoksua. Hyvä setti! Peruskunto-alueella tietenkin :)
Keskiviikkona aamuna tein terävän lihaskuntoharjoituksen. Kuntopiiri -tyyppisen harjoituksen kesto 40 minuuttia. Valmistava harjoitus illan uintia varten.
Illalla kävin tekemässä vetoja uiden. 7 X 100 metriä nousevilla vauhdeilla kulki aivan hyvin. Kokonaismatkaksi kertyi noin 2,5 kilometriä.
Torstaina loskakeliä uhmattiin pyöräiytreenillä. 1000 lumenin ajovalo keulaan ja kohti tuiskua. 2 tuntia peruskestävyys lenkkinä.
Perjantaina oli lepopäivä. Tarkoitus oli treenata kevyesti, mutta puoliso sairasteli vuorostaan vatsataudin, joten koti-isäntänä meni ilta.
Lauantai-aamu avautui pakkasaamuna. Tavoitteena oli tehdä pidempi juoksulenkki, mutta päätin aamusta tehdä pidemmän uintitreenin. Uinti maistui, joten 5 kilometriä perusvauhtista (1h 40 min) uintia.
Illalla kävin vielä juoksemassa 1h 20 minuuttia saunalenkiksi.
Päivän treenisaldo 3 tuntia, joka vastasi tavoitetta.
Sunnuntaille oli suunnitelmissa pidempi pyörälenkki. Näin se myös toteutui ja fillarin penkkiä tuli kulutettua noin 5 tunnin verran. Vauhti oli erittäin rauhallinen (keskivauhti 18 km/h), joten sykkeet pysyi kurissa. Keskisyke 110 l/min ja matkaksi kertyi 90 km.
Viikon yhteenveto:
Tunnit: 14h 35 min
Harjoituksia: 7
Kalorit: 6800 kcal (uinteja sekä lihaskuntoa ei mukana)
Tehot:
Vauhtikestävyys 2 h 20 minuuttia
Peruskestävyys: 12 h 15 min
Viime viikolla sain olla mukana kuuntelemassa sydänspesialistin luentoa. Tästä bloggaan seuraavaksi kolmen päivän sisällä.
Hyvä treenimeininki siis päällä. Jäljellä 9 tehokasta harjoitusviikkoa ennen kuin Lanzaroten valmistelut ja palauttelut ovat ovella.
Tsemppiä tulevaan viikkoon!
T: Lasse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti