Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

maanantai 8. syyskuuta 2014

IM Mallorca 70.3 kalenteroitu.

Treenit kulkee ja kalenteri täyttyy. Ilmoittautuminen toukokuun IM Mallorcan puolimatkalle on nyt kuitattu, joten uutta virtaa lenkille lähtöön on taas saatu. Ainahan ne selvät, konkreettiset tavoitteet motivat harjoittelemaan ja toisaalta sopivassa mielessä toimivat pienenä "pelotteena" päivinä, jolloin ei ihan niin paljon nappaa lähteä lenkille. Niitä päiviä tosin on ollut viime kuukausina tosi vähän.



Tänään oli vuorossa lepopäivä ja se tuli tarpeeseen. Nyt kun punttitreeniä on taas ilmaantunut pari kertaa viikossa kalenteriin, niin jalat ovat olleet hieman ihmeissään. Mutta ainoastaan positiivisella tavalla. Kimmoisuutta ja raakaa voimaa on nyt tarkoitus alkaa sisäänajaa kohti loppusyksyä. Tosin upeat syyskelit houkuttelevat tekemään lajitreenejä maastossa ja maantiellä vielä siinä määrin, että puntilla on menossa vielä sisäänajovaihe.
Viime viikolla käytiin vielä avovedessä ja ihan siedettävää oli veden lämpötila.

Osallistuin facebookissa "Sokeriton syyskuu"- kampanjaan. Tarkoituksena vähentää lisättyä sokeria ja korvata turhan sokerin energia laaturuoalla. On toiminut hyvin ja pieniä, positiivisia muutoksia vajaassa parissa viikossa on jo tapahtunut.

Tsemppiä treeneihin,

T: Lasse


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti