Kognitiiviset ajatusmallit triathlonissa.

Aivot liikuttavat lihaksia

Triathlon mielletään kovaksi lajiksi. Yleensä ihmiset sanovat, että triathlonistin pitää olla kovassa kunnossa. Tarkoittaen sitä, että uinnin ja pyöräilyn lisäksi pitää jaksaa vielä juostakin. Pitää kuulema olla vielä sitkeäkin. Yrittää voittaa itsensäkin.

Fyysisen suorituskyvyn rajoja ei ole löydetty, sillä psyykkinen raja tulee aina ensin vastaan. Central Nervous System (CNS) eli keskushermosto loppuviimein päättää, kuinka kovaa ja kuinka pitkään lihaksia käskytetään tuottamaan voimaa. Kun aivot saavuttavat tietyn -yksilöllisen- lakipisteen, ohjaavat ne lihaksille taantuvan (lihasten aktiivisuutta vähentävän) käskyn. Käskyn olla supistelematta niin kovasti.

Keskimäärin triathlonisti uskoo ensimmäisiä keskushermoston käskyjä vähentää vauhtia (ns. luovuttamisen ensimmäinen porras). Sitkeä, kognitiivisesti (psyykkisesti) vahva triathlonisti kykenee käskyttämään kehoaan yhä uudelleen vielä tajunnan rajamaillakin, vaikka kehosta tulevat hermostolliset palautteet kehoittavat hidastamaan vauhtia. Tälläistä sisukkuutta yleisesti ottaen arvostetaan ja pidetään hyveenä.

Tylsemmissä harjoituksessa urheilija voi lisätä viihtyvyyttä suuntaamalla ajatukset monotonisen pyörittämisen sijaan johonkin mielenkiintoisempaan asiaan. On eri asia, lisääkö tämä urheilijan kykyä suunnata ajatuksia kilpailussa oleelliseen.

Kognitiiviset ajatusmallit triathlonissa

Mitä triathlonistit ajattelevat kilpailusuorituksessaan? On tutkittua (Putkuri 1998), että vasta-alkaja sekä kuntoilija keskittyy ja suuntaa ajatuksensa eri tavoin kuin huiput. Siihen on sekä harjoitukselliset eli opitut syyt, sekä tavoitteeseen liittyvät syyt. Siitä huolimatta mieli pyrkii harhailemaan etenkin pitkissä suorituksissa siinä määrin, että fyysinen suorituskyky kärsii.

Kuntoilijat käyttävät suorituksen aikana enemmän dissosiatiivisia ajatuksia, kun taas huiput keskittyvät assosiatiivisiin ajatuksiin. (Putkuri 1998).

Dissosiatiivisissa ajattelussa urheilja suuntaan huomionsa ajattelunsa ulkoisiin tekijöihin, kuten yleisöön (katse) tai ajattelemalla esimerkiksi tilanteen ulkopuolella olevia miellyttäviä asioita (esim. lomamatkaa) sulkeakseen kehosta tulevat ärsykkeet, esimerkiksi lihaksista tulevat tuntemukset. Näin hän kykenee jatkamaan suoritusta ja selviytyy urakasta vaivattomammin maaliin.
Assosiatiivisissa ajatuksissa huomio kiinnittyy itsetuntemukseen, kehosta (lihakset) tuleviin ärksykkeisiin. Näin urheilija mittaa kehon suorituskykyistä tilaa ja säätää suoritusstrategiaa palautteen ja tahtotilan perusteella.

Suoritustason kannalta on ratkaisevaa, millaisia ajatusmalleja urheilijalla suorituksen aikana on. "Ajattelukykynsä avulla urheilja ohjaa toimintaansa tai päästää sen riistäytymään. Urheiljan suoritusta voidaan tehostaan muuttamalla hänen suorituksen aikana ajattelemien ajatusten sisältöä", sanoo Rushall (Rushall 1979)

Suoritusta edistävät sekä heikentävät ajatusmallit

Niin ikään Rushall on todennut suoritusta edistävistä sekä haittaavista ajattelusta:

1. Suoritustasoa laskevat epäolennaiset ja itsekeskeiset ajatukset:
"Epäolennaiset ajatukset harjoittavat urheilijan keskittymistä ja estävät häntä latautumasta omaan suoritukseen. Urheilija kiinnittää huomiota kaikkeen mahdolliseen ympärillä tapahtuvaan paetakseen psyykkisesti kilpailua.

2. Suoritustasoa nostavat suoritus- ja tehtäväkeskeiset ajatukset:
"Urheilija voi nostaa suoritustasoaan keskittymällä suorituskeskeisiin ajatuksiin. Ajattelemalla suoritusta, sen tekniikkaa ja eri vaiheita, urheilija pysyy kylmän asiallisena ja hallitsee tunteensa"
- Rushall 1979

Ajattelun kehittäminen on taito, siinä missä uimataitokin on. Kun kerran voidaan todeta, että optimaalinen suorituskyky on kiinni korvien välistä, niin miksei sitten kehittäisi omia ajatusmallejaan. Pitkät sekä tehokkaat harjoitukset ovat erinomaisia tilaisuuksia tunnistaa ja kehittää ajatusmallejaan.

Kannattaa ajatella, mitä ja miten kannattaa ajatella!

T: Lasse