Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Ironman blue. Maratoonarin masennus. It´s over now!

Tällä viikolla on päästy taas treenien makuun viime viikonlopun Joroisten reissun jälkeen. Sunnuntaina oli palauttelevan fillarilenkin paikka ja kävimmekin ajelemassa retkiluontoisen ajelun -vajaa 3 tuntia- Muhoksella. Retkeilyn reissusta teki se, että pysähdyimme välillä muhoksen Teboililla munkkikahavilla :)

Sunnuntai-ajelua ei otettu turhan vakavasti. Edes eväiden puolesta :) Teräsmiestä rasvattiin tyydyttyneillä rasvahapoilla sekä äkkipikaisella sokerilla.

Joroisten jälkeen tuntui, että Lanzaroten Ironman -kisojen jälkeinen pieni henkinen ja fyysinen lamakausi alkaa olla selätetty. Joroisten pikamatka oli tällä kertaa henkisen valmennuksen riemuvoitto, sillä se antoi taas uutta virtaa treenaamiseen. Tuntui jo siltä, että lenkille lähtö oli vaikeaa, kun ei ollut oikein tavoitetta treeneille kauden pääkisan jälkeen. Vaikka pidinkin Joroista etukäteen yhtenä kauden tärkeistä kisoista, ei se siltä tuntunut alkukesän aikana. Siitäpä syystä puolimatka vaihtui pikamatkaan. Ja hyvä niin.

Juoksijoiden keskuudessa puhutaan maratoonarin masennuksesta ja triathlonistien piireissä liikkuu termi "Ironman blue", joilla molemmilla tarkoitetaan suorituksen jälkeistä, sekä fyysistä, että myös henkistä taantumaa. Vaikka sitä ei voikaan sotkea masennukseen, niin osittain molemmista löytyy samoja piirteitä. Voisi ehkä ajatella, että kyseessä on masennuksen alalaji :)

No, se on selätetty ja mieli sekä keho kaipaavat taas treenaamaan. Uutta inspiraatiota on pitänyt tietenkin liekittää myös lukemalla muiden blogeja, kisaraportteja sekä kirjoja.

Sitten treeneihin..


Tällä viikolla treenit ovat kulkeneet tähän mennessä seuraavasti:

Maanantai 22.7

Harjoituksen tavoite: Tehdä lyhyt, mutta reipas juoksuharjoitus tiistain vauhdikkaampaa juoksua varten.

Juoksu 50 minuuttia, josta:

15 minuuttia lämmitellen (PK)
- 5 minuuttia vauhtikestävyyden ala-alueella.
- 5 X 45 sekuntia reippaasti ylämäkeen, kevyellä hölkällä takaisin (palautus myös noin 45 sekuntia)
- kevyttä palauttelu hölkkää 5 minuuttia
- 3 X 85 sekuntia ylämäkeen (jyrkkyys noin 10 astetta) 2 minuutin palautuksella (anaerobisella kynnyksellä, eli hapot reisiin mäen päällä)
- Palauttelu 5 minuuttia hölkäten ja kävellen.
- 3 X 45 sekuntia 10 km kisavauhdilla. Palautus 45 sekuntia.
Loppujäähdyttelyksi hölkkää ja kävelyä noin 10 minuuttia

Lyhyt ja intensiivinen harjoitus, jonka päätteeksi kevyet venyttelyt.

Tiistai 23.7

Suunnistamassa: A -rata 6.6 km

Päätin tehdä tiistain reippaan juoksuharjoitteen suunnistamalla, sillä rastit olivat kotikulmilla.
Koska A-rata oli tällä kertaa lyhyt (6.6 km), niin päätin juosta sen. Suunnistuksen puolesta ei ollut tällä kerralla hirveästi hurrattavaa, ja ylimääräistä matkaa tulikin 1,5 kilometriä. Tosin, reitti kulki taajamissakin, joten kiertoreitit olivat osittain pakollisiakin.

Harjoituksellisesti treeni oli mukava, sillä keskisykkeet jäivät vauhtikestävyyden ala-aluelle ja harjoituksen kesto oli 1h 5 min. Soisilla ja metsikköisillä osuuksilla sykkeet kävivät lähellä anaerobista kynnystäkin, mutta pääosin rennonreipasta juoksua ja focus myös suunnistamisessa.

Keskiviikko 24.7

Rauhallinen, palauttava fillari.

Tänään nautiskelin fillarikeleistä, sillä aurinko alkoi mukavasti lämmittämään. Kävin polkemassa kevyt tehoisen (keskisyke 110) pyörälenkin tasamaalla. Missäpä muuallakaan :) Harjoituksen kesto oli 1h 51 minuuttia ja keskivauhti 29 km/h.
Illalla oli tarkoitus käydä vielä uimassa, mutta tuli kylään vieraita, joten piti jättää uintihommat aamulle. Tässä vaiheessa harjoituskautta, kun kerätään voimia syksyä ja tulevaa talvea varten, voi tehdä harjoitusten suhteen vielä kompromisseja.

Loppuviikolle on tarkoitus rykäistä yksi pidempi (3 - 4h) pyörälenkki, yksi triathlon -harjoitus, lihaskuntoa ja ainakin yksi juoksuharjoitus. Tälle viikolle tunteja toivon tulevan ainakin se 10 tuntia, joten ihan perusviikolta vaikuttaa. Hyvä näin, kestääpä nostaa talvea kohti treenimäärää.

Ensi kesän tavoitteet alkavat hahmottua pikku hiljaa ja niistä lisää lähempänä.

Tsemppiä kaikille uljaille kestävyysathleeteille! Nauttikaa kesästä ja treeneistä!

T: Lasse

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti