Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Montussa!

Istuskelua kotisohvalla ja eteisessä odottaa reput valmiina kahden tunnin päästä starttaavaa Tervareitistön 100 kilometrin kävely (tai sauvakävely)  varten.
Olemme lähdössä nyt kolmatta kertaa patikoimaan tunnettua oulun seudun Tervareistöä Oulun sankivaarasta kohti Rokuaa. Ensimmäisenä vuonna oli mukana 6 osallistujaa, viime vuonna kahdeksan ja tänä vuonna noin 30. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään ensi kertaa avoimena järjestettynä tapahtumana. On siis erilaista lähteä tänä vuonna matkaan kun mukana on isompi sakki innokkaita vaeltajia.

Siitä montusta...

Pari viikkoa Lanzaroten Ironman -kisojen jälkeen meni tosi mainiosti ja jo ensimmäisissä treeneissä kulki hyvin ja yleisenergia on ollut hyvällä tasolla. Reilu viikko sitten torstaina alkoi kuitenkin tuntua väsyä kropassa. Ja mielessä. Pieni henkinen lamaannus ja samoin pientä flunssan alkua alkoi olla ilmassa. Siitä käynnistyi vielä tiukka työrupeama. 7 päivässä 5 päivää luennointia ja kouluttamista. Myös reissaamista autolla. Se vaatikin veronsa, sillä flunssa tuntui pahenevan viikon aikana. Ääni käheänä kuitenkin sai työkuviot hoidettua kunnialla ja vapaa-aika meni palautumistoimia optimoidessa.

Näin jälkeenpäin ajattelen, että ehkäpä se meneekin juuri näin. Kovan urakan jälkeen elimistö käy ikäänkuin varman päälle kierroksilla vielä jonkin aikaa, ennen kuin se huomaa, että ei ole mitään syytä pitää koneen kierroksia katossa kokoaikaa. Niinpä tulee vaihe, jolloin ne kierrokset sitten laskevat kertaheitolla ja samoin käy usein vastustuskyvylle. Kortisolitasot heittävät häränpyllyä ja ollaan alttiita flunssalle.



Tilanne on varmasti tuttu kaikille, joilla on ollut isoja tavoitteita ja tavoitteen toteutuessa tulee pienimuotoinen henkinen lamakausi. On hyvä olla olemassa jo seuraavia kiintopisteitä, jotta pysyt aktiivisena ja et jää sohvan pohjalle surkuttelemaan. Minulla seuraava kiintopiste on tämä päivä. 100 kilometriä sauvakävelyä. Sen jälkeen heinäkuussa Joroisilla triathlonin puolimatka. Ensi kesälle on sitten taas luvassa mukavia juttuja sekä triathlon, -että muulla sportti rintamalla :)

Nyt hetkeksi aikaa koivet kohti kattoa ja sen jälkeen reppu selkään ja upeassa porukassa rauhoittumaan luontoon reippailuhengessä. Perillä Rokualla odottaa palkintona kylpylä sekä maittava kotiruoka. Siihen saakka taas kerran, energiageelejä ja patukoita naamariin :)

Tsemppiä kaikille ja nauttikaahan kesän ulkoilukeleistä!

T: Lasse


2 kommenttia:

  1. Upeaa on ollut lukea juttujasi ja niitä uusia haasteita taas innolla odottelemaan.

    Nautihan kesästä ja tsemppiä myös sinne!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Maarit kivasta palautteesta. Mukava, että jutut ovat olleet mielenkiintoisia. Olen koittanut kertoa vähemmän "teknisistä" asioista ja enemmän kokemuksista, jotka ovat minulle näissäkin jutuissa se homman suola :)

    Sporttisin terveisin,

    Lasse

    VastaaPoista