Ironman Kalmar 2015

Ironman Kalmar 2015

torstai 20. kesäkuuta 2013

Tavoitteita vuodelle 2014.

Vielä Tervareitistön 100 kilometrin kävely-urakasta palautuessa ja kauden varsinaisen ykköstavoitteen jo onnistuneesti saavutettuna, ajatus kääntyy loppukesään sekä ensi vuoteen. Juuri nyt tuntuu siltä, että Ironman -kisa sekä 100 kilometrin sauvakävely ovat parhaat mehut miehestä vieneet. Joroisten triathlonin puolimatkallekin on ilmoittauduttu, mutta luulen tänä vuonna kisan sujuvan enemmän fiilistelyn merkeissä. Harjoitusviikkoja ei kuitenkaan ole enää montaa jäljellä ja ainakin tämä viikko pitää laskea palautumisviikoksi. 

Vuosi 2014 kiikarissa..

Vuodelle 2014 olen merkannut kalenteriin neljä tapahtumaa, jotka ovat haastavuusjärjestyksessä:

1. Ironman Kalmar 
2. Kilimanjaro 
3. Joroisten puolimatka
4. Tervareitistö

1. Ironman Kalmar

Ruotsissa järjestetään tänä vuonna toisen kerran Ironman -kilpailu. Kilpailupaikkana on Kalmar. Kalmaria varten tavoitteena on hioa kuntoa tasaisesti sille mallille, että aika paranee Lanzaroteen verrattuna joitakin tunteja. Maasto ja olosuhteet ovat todella paljon helpommat Kalmarissa, joten ajallisesti ennätys täydellä matkalla pitäisi olla itsestään selvyys. Tavoite-aikaa pitää vielä tarkentaa.

2. Kilimanjaro

Kestävyysliikunta-ystäväni sekä valmentaja kollega (myös sauvakävelyn maailmanennätysmies) kysäisi viime vuonna ohimennen, olisinko halukas lähtemään hänen kanssa patikoimaan 2014 vuonna Afrikkaan ja tarkalleen ottaen Kilimanjarolle. Tuttuun, minulle tyypilliseen tyyliin en asiaa miettinyt sen pitempään ja vastasin kysymykseen myöntävästi. Ensi vuonna siis lähdetään katsomaan eksoottisempia eläimiä ja koitetaan valloittaa afrikan korkein vuori (korkeus 5895 metriä)

Näissä maisemissa vuonna 2014.


3. Joroisten puolimatka

Joroisista on tullut jo kesän yksi pääkisoista, joten luulisin, että olen siellä mukana myös ensi vuonna. Tähtäimenä parantaa toivottavasti tänä vuonna syntyvää ennätysaikaa. Joroinen toimii myös hyvänä valmistautumisena Ironman Kalmariin.

4. Tervareitistö

Tervareitistö tullaan ensi vuonna todennäköisesti järjestämään siten, että reitti (100km) on mahdollisuus taittaa kävellen, juosten tai maastopyöräillen. Ensi vuonna olen todennäköisesti enemmän vastuussa myös järjestelyihin liittyvissä asioissa, joten saa nähdä millä lajilla ja minkä matkan tulen tapahtumassa taivaltamaan. Toivon mukaan törmään siellä useaan Nousukunto -blogin lukijaan :)

Näillä tavoitteilla mennään ensi vuonna. Sitä ennen kuitenkin nautitaan tästä kesästä ja koitetaan pitää kampikierrokset korkealla.

Sporttia kaikkien kesään,

T: Lasse


4 kommenttia:

  1. Jos tuo oli siis kutsu, niin rupean järjestelemään kalenteria tervareitistöä silmällä pitäen. Ja varaan raatoauton jo etukäteen, mää tiiän itteni ;)

    VastaaPoista
  2. Hienoa Katja!
    Infoan blogissani, kun ensi kesän päivämäärä on selvillä.

    Sporttista juhannusta,

    T: Lasse

    VastaaPoista
  3. Tänä vuonna Kalmarin ja Joroisen välissä on kolme viikkoa - onkohan se ihan riittävä väli toipumiseen? Itsekin aion ensi vuonna Kalmaria tavoitella, mutta puolikkaan teksin mielummin 4-5 viikkoa ennen.

    VastaaPoista
  4. Hyvä pointti!

    Minulla oli sellainen mielikuva, että ensi vuonna Joroisten ja Kalmarin välissä olisi useampi viikko väliä, mutta sehän selvinnee lähiaikoina. Kolme viikkoa on liian lähellä. Teimme ennen Lanzarotea puolimatkan harjoituksena 4 viikkoa ennen, mutta teimme sen peruskestävyystasoisena. Kilpailuvauhtisena palautumiseen vaaditaan ainakin viikko lisää.

    Pitää siis vielä varmistaa Kalmarin ja Joroisten päivämäärät ja tehdä tarkempia suunnitelmia sen jälkeen. Kalmarissa ollaan siis samoissa geimeissä :) Hienoa!

    T: Lasse

    VastaaPoista