100 kilometrin sauvakävely

Tervareitti sauvakävellen

2.6.2012 starttasi pieni porukka Oulun Sankivaarasta kohti Rokuaa 100 kilometrin sauvakävelylle. Reitti käveltiin ensimmäistä kertaa yhtäjaksoisena edellisenä vuonna 8 henkilön toimesta. Tänä vuonna lähtöviivalle asettautui 6 henkilöä testaamaan omaa fyysistä sekä henkistä jaksamista.

Sauvakävelyn ideana on kävellä koko 100 km yhtäjaksoisena ruokatauot välillä pitäen. Unitaukoja matkan varrella ei kuitenkaan pidetä. Viimevuodesta oppineena saimme tälle vuodelle huoltoauton käyttöön. Huoltoauto oli 33, 49, 72 ja 88 kilometrin kohdilla huolehtimassa evästyksistä. Päivärepussa jokainen kuljetti omat eväänsä huoltoauton välietapeille.

Valmistautuminen suoritukseen

Matka on erittäin pitkä ja vaativa, joten energian riittävyys on yksi urakan haasteista. Lisäksi lähes 23 tunnin kävely on erittäin kuluttavaa, joten valmistautumisessa riittävä lepo sekä henkisten voimavarojen kerääminen on osa valmistautumista. Omalla kohdallani energian riittävyyden kanssa ei tullut ongelmia, vaikkakin ns. valmistautumistankkausta en juurikaan tehnyt. Suoritusta edeltävinä kahtena päivänä söin välipalat hieman normaalia suurempina. Lisäenergiaa tuli noin 300 – 500 kcal normaaliin päivään verrattuna. Lähtö tapahtui lauantaina klo 16.00, joten aamupäivä meni normaalien ruokailurutiinien mukaan. Nestevarastot huolehdin normaalien juomarutiinien mukaan kuntoon. 

Start your engines..

Lähtöviivalle asettautui 6 henkilöä. Edellisen vuoden ryhmästä mukana oli 4 henkilöä sekä 2 uutta innokasta reitin valloittajaa. Startti tapahtui kannustusjoukkojen sekä vesisateen saattelemana. Ensimmäiset 8 tuntia satoikin enemmän tai vähemmän vettä voimakkaan itätuulen saattelemana. Luonnetta koeteltiin siis jo alkutaipaleella.

Ensimmäinen 33 kilometriä meni reippaassa puheen sorinassa vesitihkusta huolimatta. Alkumatkasta juttu aina luistaa. Vitsit on parempi säästää viimeisiä kilometrejä varten. Ensimmäinen lämmin ateria oli Muhoksella, 33 km kohdalla. Kello oli tuolloin 23.45. Odottelimme edellisen vuoden tapaan laavua sekä nuotion loistetta, mutta pettymykseksemme laavu oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen. Lämmin ruoka kuitenkin lämmitti kovasti mieltä.

Ensimmäinen kolmannes oli takana ja matka jatkui kohti yötaivalta. Tauot pyrimme pitämään mahdollisimman lyhyenä, sillä liian pitkät tauot kangistavat jalat ja liikkeelle lähteminen on haastavampaa. Lämpimien aterioiden osalta (joita oli 33 km ja 72 km kohdalla) tauot olivat noin 45 minuuttia ja näiden välissä olevat tauot 5 – 15 minuuttia. Muhoksen tauolla huoltoautolta löytyi kebabia, riisiä, suolakurkkuja, voileipiä, hedelmiä, jogurtteja sekä kahvia. Hyvältä maistuva ruoka, joka antaa kuitenkin energiaa, on äärimmäisen tärkeää varsinkin alkuvaiheessa.

Ensimmäisellä lämpimällä aterialla vaihdoimme vaelluskengät lenkkareihin, sillä edessä oli polkuja sekä tienpohjia. Vesisade loppui ja ilma alkoi yötä vasten hieman kirkastumaan, joten lenkkarit olivat turvallinen valinta.

Etappi 33 – 72 km

Muhoksen aterioinnin jälkeen matka jatkui polkuja ja tienpohjia pitkin. Muutaman kilometrin vaelluksen jälkeen 2 osallistujaa jätti urakan kesken, sillä etureisiongelmat vaivasivat sen verran pahasti, että todennäköisyys päästä maaliin saakka oli olematon. Tässä vaiheessa ei ole järkevää jatkaa, mikäli itse kokee matkan jatkamisen epätodennäköisesti. Matka jatkui kohti Utajärveä 4 henkilön voimin. Matkaa seuraavalle huoltotauolle, joka oli noin 49 kilometrin kohdalla, oli vielä noin 7 kilometriä. Tässä vaiheessa alkoi edellisenä vuotena vaikeimmat hetket, sillä yön aikana elimistö on normaalisti unitilassa ja aineenvaihdunta ei ole valmistautunut ruoan sulatukseen. Haasteena olisi siis tulevalla pätkällä väsymyksen vastustaminen sekä ruoan imeytyminen.

Saapuessamme 49 kilometrin huoltotauolle klo 02.15 yhdellä jäsenistämme energiat eivät enää suostuneet pysymään sisällä, vaan kaikki mikä meni suusta alas, tuli myös ulos. Matka oli vasta puolessa ja energian imeytymättömyys tässä vaiheessa johtaa automaattisesti suorituksen keskeytymiseen. ”Raatoauto” siis kutsui. Matka jatkui Pällin voimalaitoksen jälkeen kolmen henkilön voimin kohti Utajärveä. Aamuaurinko alkoi nousemaan lähes 6 kilometrin mittaisilla pitkospuilla soiden reunoja tallustaessamme. Keli oli upea ja miehistö hyvissä voimissaan.

Ennen Utajärveä poikkesimme aavistuksen reitiltä ja sen seurauksen päädyimme kävelyreitin sijasta hiihtoreitin varteen. Huomasimme joen vartta kävellessämme olevamme väärällä puolella jokea. Itse asiassa olimme kahden joen välissä ja aavistelimme että päättyykö reittimme vesistön ylitykseen tai vaihtoehtoisesti paluureittiä takaisin alkuperäiselle polulle. Edessä oli mahdollisesti noin 8 lisäkilometriä tai vain 1 lisäkilometri. Onneksemme saareke päättyi siltaan, jota kautta pääsimme jatkamaan matkaa vain yhdellä lisäkilometrillä. Viimeiset kilometrit ennen 72 kilometrin taukopaikkaa olivat erittäin haastavat. Jalat alkoivat olla jo niin kipeät jalkapohjista, että jokainen askel muistutti matkan rasituksesta. Vauhti alkoi hidastumaan, sillä askelta ei voinut enää rullata luontevasti, vaan kävely alkoi olemaan askel askeleelta kulmikkaampaa.

Henkisesti alkoi helpottamaan, sillä pian oli takana jo 2/3 osaa matkasta. Lisäksi huoltoauto ja lämmin ateria tauolla lisäsivät uskoa perille pääsemiseen. Kello oli sunnuntai aamuna klo 8.00 kauhoessamme jauhelihapastaa kohti kitalakea. Kivut olivat jaloissa jo aikamoiset, mutta tässä vaiheessa luovuttaminen ei tullut edes mieleen. Edessä oli noin 28 kilometriä helppokulkuista kangasmaastoa kohti Rokuaa.

Etappi 72 km –  maali (Rokua)

Tauko teki taas tehtävänsä, niin hyvässä kuin pahassa. Lämmin ruoka ja kahvi piristivät kovasti mieltä, mutta samalla tauon aikana jalat ehtivät kangistua. Liikkeelle lähteminen oli taas haastavaa. Juttu kuitenkin luisti ja jalat alkoivat antaa periksi, joten perusvauhti (n. 5.3 km/h) saatiin ylle.

Matka Rokualle oli mielekästä, sillä fiilis oli kanssa kulkijoilla erittäin hyvä, vaikka matkan rasituksen painoivat jaloissa. Kilometritolppien oikeellisuus aiheutti ryhmäläisissä ihmetystä, sillä kilometrit menivät välillä todella hitaasti. Liekö syynä ollut mittausvirheet vai matkan rasitukset.

Viimeinen huoltotauko ennen Rokuaa oli noin n. 87 kilometrin kohdalla. Vastassa oli huoltoauton lisäksi tuttuja ihmisiä kannustamassa reissumiehiä. Viimeisen tauon jälkeen käveltyämme noin 2 km, tuli reitin varrella olevan talon pihasta naishenkilö tarjotin kädessä kohti kävelijöitä. Hetkellisen ihmetyksen jälkeen ilmeni, että tarjottimella oli mokkapaloja, joita talon emäntä ja isäntä halusivat tarjota patikoijille. Salamavalot räpsyttelivät kuvia rähjääntyneistä reissaajista. Kannustajat kertoivat nähneensä meidät aiemminkin reitillä, joten halusivat olla kannustamassa viimeisillä kilometrillä. Uskomatonta vaivannäköä ja hyväntahtoisuutta, tuumimme yhdessä! Fiilis oli tämän jälkeen niin korkealla, että vaikka kävely alkoi entistä enemmän muistuttamaan akuankkaa, niin askel tuntui kevyeltä.

Noin 90 kilometrin kohdalla. Kuvassa vasemmalta sauvakävelyn ME -mies Kari Heljasvaara, Anu Junnila (joka käveli meitä loppumatkalle vastaan), Lasse (eli mä) ja Ville Wittenberg. Kolme muuta patikoijaa oli jäänyt tässä vaiheessa pois matkasta.

Maali häämöttää!

Viimeiset kilometrit olivat selviytymistä maaliin. Viimeiset kilometrit ovat hankalia, sillä mieli alkaa antamaan periksi kivuille ja väsymykselle. Tällöin kivut ja säryt tuntuvat entistä kovemmin. Vauhti alkoi hyytymään Rokuan nousuissa ja alamäissä. Taival eteni hitaasti mutta varmasti.

Kuntokeskuksen miljöö siinti silmissä ja perillä odottikin huolto –ja kannustusjoukot. Maali ja tavoite oli vihdoin saavutettu! Fiilis oli mahtava, vaikka ihan mieluusti luopui jo sauvoista ja puristavista lenkkareista. Oli yhteenvedon aika:

Sykemittarin summary näytti maalissa seuraavaa:

Aika: 22 tuntia 50 minuuttia

Kulutetut kalorit: 13 000 kcal

Keskisyke: 103

Matka: tarkkaa matkaa en saanut, sillä GPS:stä loppui akku ”jo” 20 tunnin kohdalla :)

Rokualla pääsimme suoraan saunaan sekä puffet –pöydän ääreen. Kylpy teki terää, vaikkakin pesutoimet olivat paikalla olevia eläkeläisiä huomattavasti verkkaisempia. Ruoka oli hyvää, vaikkei sitä uskaltanut kunnolla syödä, sillä ruoansulatus oli matkan rasittamana hitaanlaista :)

Kokemus oli jälleen mahtava! Ensi vuonna järjestämme mahdollisesti yhteistyössä Oulun, Muhoksen ja Utajärven kuntien kanssa saman tapahtuman siten, että osallistua voi lyhyemmille etapeille ja matkan varrella olisi erilaista ohjelmaa.

Sauvakävelyterveisin,

Lasse Seppänen