Tänään päivän treeni sijaitsi Kempeleessä oulurasteilla eli
suunnistusteemalla mentiin. Elämäni toinen suunnistus-startti ja tavoitteena
opetella vielä suunnistuksen alkeita eli kontrolloimatonta juoksua ja
hallitsematonta kartanlukua. Tavoitteeseen päästiin, sillä ensimmäisen rastin
löytäminen teetti tällä toisellakin kertaa töitä, mutta ensimmäisen rastin
löydyttyä homma luisti jo mukavasti.
Suunnistus on myös triathlonistille loistavaa treeniä, sillä
metsässä juoksu kehittää kestävyyden, tasapainon ja koordinaation lisäksi myös
lantion ja nilkan alueen tukilihasten kestävyys –ja liikkuvuusominaisuuksia.
Tasamaalla juokseminen helposti tukkeuttaa lantion alueen
intervalliharjoituksista ja muusta lihashuollosta huolimatta. Fyysisyyden
lisäksi myös henkinen kantti on koetuksella kun metsikössä liikutaan hädän ja
hyvänmielen rajamailla. Oma usko on koetuksella, tosin hieman eri tavoin kuin
triathlonin viimeisillä kilometreillä.
Päivän treenin yhteenvetoa polarpersonaltrainer.com
–palvelusta poimittuna:
Alla näkyy päivän pummit. Hieman on muutamia rasteja haettu. Reitin kokonaispituus on järjestäjien mukaan 4,8 kilometriä. Minun mittariin tuli 6 kilometriä eli reilu kilometri ylimääräistä juoksua.
Suunnistus urakkaa siivitti vesisade. Fiilis kuitenkin treenin jälkeen loistava, sillä perheemme suunnistusvaltikka siirtyi hameväeltä meikäläiselle :) Jes!
Tällä kertaa suunnistusterveisin. Huomenna sitten kuulumisia seuran mestaruustempo -kilpailuista.
T: Lasse
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti