Miksi triathlon?

Triathlonkin on mielikuvalaji

Ihminen tekee sitä, mihin tuntee kutsumusta ja sitä mikä synnyttää positiivisia mielikuvia ja fiboja. Minun kohdallani se on triathlon. Ainakin tällä hetkellä. En pidä triathlonia kuitenkaan sen kummempana lajina kuin muutkaan. Käpyjen keräily on toiselle mielekkäämpää kuin takapuoli puuduksissa kammeta pyörää pitkin suomenniemeä, saati pienen pelon ja paniikin vallassa uida suomen pimeissä ja kylmissä vesissä.

Kohdallani on pari syytä, jonka vuoksi harrastan triathlonia:

• Positiivinen mielikuva triathlonista
• Halu testata omia sekä fyysisiä että henkisiä rajoja
• se vaan koukuttaa!

Ensimmäinen mielikuva triahtloniin liittyy isäni triathlon harrastukseen. Muistan kuinka veljeni kanssa soutelimme järvellä ja isä ui veneen vierellä märkäpuku päällä pitkin järveä. Se on voimakas positiivinen tunne, josta syntyy halu itsekin päästä kauhomaan suomen järville. Esimerkki on siis toiminut minunkin kohdallani.

                                Poika mukana triathlon treeneissä kannustamassa ja vaikuttumassa :)

Omien rajojen kokeilu on myös kuulunut liikunnalliseen filosofiaani. Kovimpia tähänastisia koitinkiviä on ollut mm. 100 kilometrin yhtäjaksoinen sauvakävely (23,5 tuntia). Pitkissä suorituksissa on jotakin olemisen tasolla olevaa hienoutta, johon jää koukkuun. Seikkailu-urheilukisoissa rymyäminen tai yli 200 kilometrin pyörälenkit saavat aina uudelleen palaamaan harrastuksen äärelle, vaikkakin mielessä monesti pyörii suoritusten viimeisillä kysymys harrastuksen tarkoituksenmukaisuudesta. Luulenpa, että kun kysyy riittävän monta kertaa itseltä Miksi, niin tunne tarkoituksenmukaisuudesta vahvistuu vastauksen myötä.

Sporttisin terveisin,

Lasse